Nea von Bonsdorff

Nea on yksi EasyFit Savonlinnan HYROX-ohjaajista. Hänen valmennuksensa taustalla ovat oma urheilutausta, korkeakouluopinnot sekä työelämän kautta kertynyt osaaminen liikunnasta ja hyvinvoinnista.

Ohjaajana Nealle on tärkeää hyvä tekemisen meininki, yhdessä treenaaminen ja se, että jokainen pääsee haastamaan itseään omalla tasollaan. Harjoittelussa yhdistyvät tehokas tekeminen, sopiva määrä haastetta ja hyvä fiilis – tavoitteena on kehittyä, mutta samalla myös nauttia matkasta.
Nea haluaa huomioida harjoittelussa kokonaisuuden. Mielekkään ja riittävän haastavan treenin rinnalla myös palautumisella ja kokonaisvaltaisella hyvinvoinnilla on tärkeä merkitys.

“Tavoitteena on kehittyä ja ennen kaikkea nauttia matkasta – pieni pilke silmäkulmassa pitäen.”

Nea ohjaa HYROX-tunteja erityisesti viikonloppuisin ja on mukana lauantain HYROX Complete -tuntien kiertävässä ohjaajatiimissä. Complete-tunnilla yhdistyvät HYROX-harjoittelun eri osa-alueet monipuoliseksi kokonaisuudeksi, ja harjoitukset voidaan soveltaa jokaisen oman tason mukaan.