Let's be active

Oletko 40+ ja liikut liian vähän? Tee muutos ja hae mukaan ma 6.5. alkavaan 6 viikon kurssille!

Tiesitkö, että fyysinen passiivisuus on neljänneksi suurin riskitekijä kansalaisten ennenaikaiselle kuolleisuudelle ja inaktiivisuuden aiheuttamat taloudelliset kustannukset nousevat 80,4 miljardiin Euroopassa vuosittain. Kulut ovat noin 6,2 % kaikista Euroopan terveydenhuollon menoista.

Vuonna 2018 alkaneen Let’s #BEACTIVE -projektin tavoitteena on saada kolmen vuoden aikana 60 000 fyysisesti passiivista aikuista muuttamaan elintapoja aktiivisempaan suuntaan. Let’s #BEACTIVE -projekti toteutetaan ohjatusti viidessäsadassa kuntokeskuksessa kahdeksassa eri Euroopan maassa. Suomen tavoite on saada mukaan 18 kuntokeskusta vuosittain ja liikuttaa yhteensä 2100 inaktiivia henkilöä kampanjan aikana. EasyFit Ruoholahti on yksi näistä toimijoista. Let’s #BEACTIVE -projekti muodostuu kuuden viikon motivointi-ohjelmasta ammattilaisten ohjauksessa. Harjoittelu jatkuu omatoimisesti kuuden viikon ohjatun jakson jälkeen. Osallistujien motivaatiota ja käyttäytymismuutosta seurataan säännöllisesti. Ohjelman tavoite on motivoida osallistujat ottamaan käyttöön ohjelman kautta esitellyt terveelliset elämäntavat loppuelämäksi. Projekti on jatkoa SKY:n ja Europe Activen edelliseen EU-hankkeeseen “Aktiivinen ikääntyminen” A Good Practice Guide for PAHA (Eng). Osallistujat, kuntokeskukset ja ohjaajat saavat EU:n ja EuropeActiven myöntämät kunniakirjat merkiksi projektin läpiviennistä ja osuudestaan Eurooppalaisten hyvinvoinnin sanansaattajina.

Kyseessä on Euroopan laajuinen projekti, jonka tavoitteena on aktivoida sinua ottamaan säännölli­nen terveysliikunta osaksi jokapäiväistä arkea myös projektin jälkeen. Liikuntakeskus EasyFit Ruoholahti on yksi toimijoista Suomessa, joka on lähtenyt mukaan liikkumattomien aktivoinnin talkoisiin. Hae mukaan ryhmään oheisella kaavakkeella. Kaikille hakemuksen lähettäneille ilmoitamme valinnasta viimeistään 29.4.2019. Projektin hinta osallistujalle on koko 6 viikon ajalta 59,90 €. Osallistumismaksu veloitetaan ensimmäisen kerran yhteydessä, kun asiakas on lunastanut paikan projektissa.

Mukaan projektiin mahtuu hakijoista 20 ensimmäistä, jotka täyttävät alla olevat kriteerit. Mikäli hakemuksia tulee enemmän, kuin 20 kpl niin valitsemme 20 sopivinta mukaan hankkeeseen. Etusijalla valintaan ovat ei liikkuvat ja vähiten aktiiviset henkilöt, joilla liikkumattomuus tuo haasteita terveyteen ja työkykyyn. Valinnan suorittaa EasyFit Ruoholahti.

Haluatko sinä olla yksi onnistuja näiden ihmisten joukossa?

Kaipaatko lisää vireyttä ja parempaa oloa? Haluaisitko, että liikunta olisi osa aktiivista arkeasi? Oletko 40+ ja aktiivinen liikunta ei juuri nyt ole osa elämääsi? Mikäli vastaat KYLLÄ myös alla oleviin kysymyksiin, on Sinulla mahdollisuus päästä mukaan ryhmään joka aktivoi Sinut liikkumaan. 

Kuka voi hakea:

  • 40+ nainen tai mies
  • et juuri nyt harrasta liikuntaa
  • et ole omatoimisesti löytänyt omaa liikuntaharrastusta
  • kaipaat arkeesi lisää vireyttä ja energiaa
  • sinulla on todettu jotakin seuraavista:
    • korkea verenpaine, sokeriarvot tai kolesteroli
    • tuki- ja liikuntaelin vaivoja tai haasteita
  • pystyt sitoutumaan vähintään 90 % harjoitusohjelmaan

Let’s #BEACTIVE -ryhmä:

  • alkaa maanantaina 6.5.2019
  • kesto 6 viikkoa
  • hinta 59,90 €
  • tapaat joka viikko sekä liikunnanohjaajan että ryhmäsi
  • ilmoittaudu mukaan viim. 30.4.2019 mennessä

 

Ohjelma

Viikko 1

  • ma 6.5. klo 17:00 Alkuluento 60 min
  • ke 8.5. klo 17:00 Kuntojumppa ja terveselkä 45 min

Viikko 2

  • ma 13.5. Ohjattu kuntosaliharjoitus 60 min
    • ryhmä 1 klo 17:00
    • ryhmä 2 klo 18:00
  • ke 15.5. klo 17:00 Luento: Arjenhallinta 45 min

Viikko 3

  • ma 20.5. Ohjattu kuntosaliharjoitus 60 min
    • ryhmä 1 klo 17:00
    • ryhmä 2 klo 18:00 
  • ke 22.5. Virtuaalijumppa 30 min ja Sisäpyöräily 30 min
    • ryhmä 1 klo 17:00 / Sisäpyöräily + Venyttely-virtuaalijumppa
    • ryhmä 2 klo 17:30 / Venyttely-virtuaalijumppa + Sisäpyöräily
    • ryhmät samanaikaisesti paikalla, vaihto ensimmäisen osion jälkeen

Viikko 4

  • ke 29.5. klo 17:00 Core/kehonhuolto 45 min
  • to 30.5. klo 17:00 Luento: Hyvän ravinnon ABC 45 min

Viikko 5

  • ma 3.6. Ohjattu kuntosaliharjoitus 60 min
    • ryhmä 1 klo 17:00
    • ryhmä 2 klo 18:00 
  • ke 5.6. klo 17:00 Luento: Unen laatu 45 min

Viikko 6

  • ke 12.6. klo 17:00 Kuntojumppa terveselkä 45 min
  • to 13.6. klo 17:00 Loppuluento 60 min