joanna
Asiakaspalvelija
Personal Trainer

Moi! Olen Joanna, entinen bilemimmi, nykyinen salimimmi. Nuorempana liikunta ei kuulunut suurimpiin kiinnostuksenkohteisiini. Niihin kuului lähinnä bilettäminen, myöhään valvominen, sekä epäterveelliset ruokailutottumukset. Kerran kaverin houkutuksesta päätin lähteä kokeilemaan miltä elämä kuntosalilla näyttää. Olin ihan hukassa, enkä tiennyt mitä tehdä. Alun kauhistuksen jälkeen vähitellen alkoi tulla varmuus omaan tekemiseen, ja salitreenaaminen alkoi tulla yhä isommaksi osaksi elämääni. Pikkuhiljaa viikonloppujen juhlinnat vaihtuivat salitreeneihin, myöhään valvominen säännölliseen unirytmiin, sekä epäterveelliset ruokailutottumukset parempiin valintoihin. Jossain kohtaa huomasin treenaamisen ja kaiken sen ympärillä pyörivän kiinnostavan niin paljon, että halusin lähteä kouluttautumaan alalle. Tätä päätöstä en ole katunut päivääkään.  

Lapsena kokeilin monia eri harrastusmuotoja, baletista yleisurheiluun, mutta mikään ei tuntunut omalta jutulta. Onneksi vielä näin aikuisiälläkin voi löytää oman juttunsa, joten haluan auttaa sinuakin löytämään oman juttusi liikunnan parissa. Liikkumisen ei tarvitse olla pakkopullaa tai tuntua pahalta. Parhaimmillaan se voi olla terapiaa, parantaa mielenterveyttä sekä antaa voimavaroja arkeen. Valmentaessani luon harjoitusohjelmat juuri sinun tavoitteidesi ja toiveidesi mukaan, toki sopivasti haastetta sisältäen. Faktahan on se, että mukavuusalueella ei tule kehitystä. Valmennusfilosofiaani ei kuulu pitkiä kieltolistoja tai pikadieettejä. Liputan lautasmallin puolesta, eikä herkuttelukaan ole kiellettyä.

Rakastan koiria, viherkasveja ja salmiakkia. Vapaa-aika menee salilla treenaillen, kotona sarjojen äärellä sekä luonnossa lenkkeillen.
Intoa uusille kokemuksille ja uuden oppimiselle löytyy runsaasti. Minun kohdallani kouluttautuminen jatkuu mm. avoimessa yliopistossa urheiluravitsemuksen perusopintojen parissa.
 
Ota yhteyttä sähköpostilla tai ajanvarauslomakkeen kautta, niin sovitaan aika veloituksettomaan liikuntaneuvontaan, ja lähdetään yhdessä rakentamaan parempaa oloa!

Koulutus

Trainer4You - Kuntosalivalmentaja
Trainer4You - Personal Trainer
Avoin AMK - Psyykkisen valmennuksen perusteet, 3 op
Avoin AMK - Ravitsemuksen perusteet, 5 op
Avoin AMK - Voimaharjoittelun perusteet, 5 op
Avoin AMK - Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnallinen anatomia, 5 op
Avoin AMK - Terveyden ABC - kansalaisten terveysosaaminen, 5 op

Erikoisala

Liikunnan aloittaminen, elämäntapamuutos, terveysliikunta

Varaa veloitukseton liikuntaneuvonta
Haluan, että minuun otetaan yhteyttä
Oletko jo EasyFitin asiakas?