EasyFit Pitäjänmäki avaa ovensa jälleen 29.4.2021 ja olemme avoinna ennestään tuttujen aukioloaikojen mukaan ma-su klo 05:00-23:00. Asiakaspalvelu on avoinna ma-to klo 16:00-19:30, pe klo 10:00-13:00. 

Kymmenen hengen asiakasrajoitus päättyy sulun myötä, joten salille voi tulla jälleen harjoittelemaan ilman ajanvarausta. Ryhmäliikunnassa pidämme ajanvarauksen edelleen voimassa.

Jatkamme edelleen keskuksessa tehostettua siivousta ja teemme kaikkemme, jotta voimme tarjota teille asiakkaillemme mahdollisimman turvallisen ja viihtyisän treeniympäristön. On kuitenkin äärettömän tärkeää, että te kaikki asiakkaamme noudatatte myös näitä jo tutuksi tulleita ohjeita:

  • Pysy kotona, jos tunnet olosi kipeäksi. Jos olet terve ja hyvinvoiva, tervetuloa treenaamaan! Mikäli sinulla on edes pieniä sairauden oireita, älä tule kuntosalille. Noudata THL:n voimassa olevia testaus- ja karanteeniohjeita.
  • Muistathan pitää vähintään kahden metrin turvavälin kanssatreenaajiin. Olemme poistaneet osan laitteista käytöstä, jotta turvavälien pitäminen olisi helpompaa. Myös osa pukukaapeista on pois käytöstä.
  • Ryhmäliikuntatuntien osallistujamääriä on edelleen rajoitettu siten, että vähintään kahden metrin turvaväli on mahdollista pitää koko tunnin ajan.
  • Saunat ja suihkut ovat jälleen käytössä ja muistathan huolehtia turvavälien pitämisestä myös niissä tiloissa.
  • Suosittelemme kasvomaskin käyttöä yleisissä tiloissa, kuten aulassa, asiakaspalvelussa ja pukutiloissa. Treenatessa kasvomaskia ei tarvitse käyttää, mutta huolehdithan silloin erityisen tarkasti turvaväleistä.
  • Muistathan aina rekisteröityä kosketusnäytölle salille tullessasi. Meidän on kyettävä tunnistamaan salillamme vierailleet asiakkaat. 
  • Pese kätesi heti salille tullessasi sekä pese käsiäsi ja käytä käsidesiä perusteellisesti ja usein. Älä koske kasvoihisi treenin aikana ja huolehdi yskimishygienista. 
  • Käytä omaa juomapulloa. Hanasta suoraan juominen on ehdottomasti kielletty. 
  • Pyyhi käyttämäsi laitteet ja välineet aina käytön jälkeen keskuksesta löytyvällä desinfiointisuihkeella ja käsipaperilla.
  • Ajoita osa harjoittelustasi mahdollisuuksien mukaan keskustehiljaisempiin ajankohtiin, kuten aamuihin, aamupäiviin sekä loppuviikkoon. Lisätietoja näistä hiljaisista ajoista saat keskuksemme asiakaspalvelusta.

Kiitos kun olet pysynyt asiakkaanamme myös tänä haastavana aikana ja lämpimästi tervetuloa taas treenaamaan!