Mikael Asplund

Mikael on liikunnanohjaajaopiskelija ja innostunut HYROX-harjoittelija, jonka omassa treenissä juoksu ja kuntosaliharjoittelu ovat vahvasti mukana. HYROXin pariin hän löysi vuoden 2026 alussa, ja siitä lähtien hän on harjoitellut lajia tavoitteellisesti myös omia kilpailuja varten.

Ohjaajana Mikaelille on tärkeää, että jokainen tulee tunnilla kohdatuksi omana itsenään. Treeneissä tekemisellä on selkeä tarkoitus, mutta harjoitukset sovitetaan osallistujan oman tason mukaan. Mukaan voit siis tulla yhtä hyvin ensimmäiseen HYROX-treeniisi kuin kehittämään jo olemassa olevaa osaamistasi.

Mikaelin tunneilla treenataan tosissaan, mutta ei totisesti. Kannustava ilmapiiri, yhdessä tekeminen ja sopiva määrä haastetta kuuluvat jokaiseen harjoitukseen.

“Tavoitteeni on, että lähtiessäsi tunnilta fiiliksesi olisi edes hitusen parempi kuin tullessa.”

Mikael ohjaa HYROX Endurance -tuntia, jossa kehitetään kestävyyttä ja kestovoimaa juoksun, HYROXille ominaisten liikkeiden sekä harjoittelua tukevien liikkeiden avulla.