Jotain muuta kuin lihaa grilliin? Poimi tästä vinkit talteen. 19.6.2019 08:12 Tulevana juhannuksena viimeistään käynnistyy suomalaisten kauan odottama grillikausi ja elintarviketeollisuuden mainonta on jo viikkoja muistuttanut kaikkien aikojen grillikesästä esittelemällä kesän mehevintä pihviä ja lihaisinta makkaraa. Vegaaniruoka on nouseva trendi, mutta todellisuus on se, että yli 90 % suomalaisista syö pääosin lihaa ja lihankulutus kasvaa kokoajan. Erityisesti siipikarjan kulutus on kasvussa. Suurin osa tietää, että liha sisältää turhan paljon rasvaa ja suolaa ja runsas lihankulutus on yhteydessä kohonneeseen syöpäriskiin. Lisäksi eettiset kysymykset ja ilmastoasiat kolkuttavat omaatuntoa. Mieli tekisi juhannusaattonakin heittää grilliin jotain muuta, mutta kun kiireessä ryntää kauppaan keskelle ruuhkaa niin ostoskoriin ei varmasti tule poimittua muuta kuin tuttua ja turvallista. Innokkaimmat malttavat googlata jonkun kasvisruoan, mutta toteavat nopeasti reseptin olevan aivan liian monimutkainen ja erikoisten ainesosien etsimiseen menisi koko juhannus. Kokosimme pari helppoa lisuketta kesän grillimenuun, jotka voit heti ottaa käyttöön ja joilla voit korvata edes osittain lihan osuuden lautasellasi: 1. Tankoparsa Suomalaiset ovat jo pitkään olleet innoissaan tankoparsasta, joka on meillä selkeä sesonkiherkku. Tankoparsaa saat kaupasta keväällä aina kesäkuun loppuun asti, joten nyt viimeistään kannattaa poimia nippu tankoparsaa ostoskoriin ennen kuin sesonki ehtii menemään ohi. Jos et ole parsakaalin ystävä niin saatat turhaan tuomita myös tankoparsan. Tankoparsa on kuitenkin aivan erilainen kokemus, joten kokeile rohkeasti. Parsan laittamiseen on monia ohjeita tarjolla, mutta yksinkertaisimmillaan valmistat parsan näin: Pese ja kuivaa parsat ja leikkaa paksusta päästä muutama sentti kuivunutta ja kovaa osaa pois Leikkaa parsat haluamasi kokoisiksi ja heitä pannulle tai grilliin Pirskottele päälle kevyesti öljyä ja pyörittele niitä grillissä alle 5 minuuttia Ota parsat pois grillistä ja mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla Syö parsa sellaisenaan tai piilota se esimerkiksi risottoon. Parsa sopii hyvin myös wokkiin. Tankoparsa on terveyspommi, joka sisältää vähän energiaa. Parsasta saat muun muassa A-, C- ja K-vitamiinia ja folaattia (B9) sekä runsaasti kuitua. 2. Herkkusienet Herkkusieni on perinteinen grilliruoan lisuke. Kuten niin moni kasvis, niin myös sieni sisältää vain vähän energiaa ja tarjoaa runsaan määrän kuitua. Runsaasti kuitua sisältävällä ruoka-aineella on aina terveyshyötyjä ja se täyttää hyvin, jolloin ei tule vedettyä runsaasti energiaa sisältävää ruokaa turhan paljon. Yksinkertaisimmillaan herkkusienen voi laittaa grilliin suoraan pesun ja jalan poistamisen jälkeen. Sieni ei välttämättä tarvitse öljyä, mutta tilkka oliiviöljyä tuo sieneen ripauksen lisää makua ja herkullisen värin. Grillaa alle 5 minuuttia. Sieni maistuu sellaisenaan tai esimerkiksi viipaloituna salaatissa. Perinteisesti herkkusienen sisään piilotetaan suosikkijuustoa, joka tuo makua ja proteiinipitoisuutta. Herkkusienen sisään sopii ainakin sinihomejuusto, sulatejuusto ja feta. Mikäli haluat pitää sienen vegaanisena, niin piilota sisään esimerkiksi kuullotettua sipulia ja muita kasviksia. Herkkusieniä saa myös kotimaisena. 3. Grillimaissi Grilliklassikon paikasta herkkusienen kanssa kilpailee maissi. Esikeitettynä ostettu maissi on jälleen yksinkertainen grillikasvis, jonka voi vaan sujauttaa grilliin öljytilkan kera. Kääntele maissia grillissä miedolla lämmöllä noin 15 minuutin ajan. Nauti maissi syömällä se suoraan tähkästä tai nosta maissi pystyyn leikkuulaudalle ja irrota maissit leikkaamalla ylhäältä alas. Syö sellaisenaan tai laita salaatin sekaan. (Mauste)voi ja maustepippuri kruunaa grillimaissin. 4. Kokeile jotain näistä uutuuksista Parsan, herkkusienen ja maissin suosiota yhdistää helppous ja nopeus. Ne eivät vaadi erityistä käsittelyä ja niiden grillaaminen on helppoa. Samaan kategoriaan voi kuitenkin lukea vaikka mitä. Voit laittaa grilliin tänä kesänä esimerkiksi kesäkurpitsan tai munakoison viipaleita ja nauttia ne sellaisenaan tai ripotella päälle vähän fetaa. Monet muutkin kiinteät kasvikset voi grillata. Myös kiinteät hedelmät sopivat grillattavaksi. Esimerkiksi ananas, banaani, omena, päärynä ja persikka viihtyvät hyvin grillissä. Grillaus korostaa hedelmien omaa makua ja makeutta ja grillatut hedelmät toimivatkin hyvin vaikka jälkiruokana. Päälle voit tipauttaa palan jäätelöä tai pari lusikallista kermavaahtoa. Muista ruokaisat salaati Kun teet suuren satsin ruokaisaa salaattia niin sitä riittää koko viikonlopuksi. Pelkän vihersalaatin, kurkun ja tomaatin lisäksi salaattiin voi lisätä tai vaihtaa raaka-aineeksi ruokaisampia vaihtoehtoja. Esimerkiksi kvinoa, bulgur ja couscous tekevät salaatista tuhdimman ja tuovat ateriaan lisää proteiinia, jolloin lihatuotteita voi hyvillä mielin jättää vähemmälle. Tuo salaattiin kesäistä vaihtelua tuomalla mukaan erilaisia meloneja, mansikoita ja (pensas)mustikoita, niin salaattisi näyttää kivalta ja maistuu varmasti kaikille. Hyvää juhannusta kaikille. Nautitaan ruoasta - mitä ikinä lautasella onkaan sekä ennen kaikkea hyvästä seurasta ja yhdessäolosta tai vaan omasta rauhasta! Tagit grillaa terveellisesti ravitseus kiinteytyminen painonhallinta Kategoriat (0) Ravinto(34) Kuntosaliharjoittelu(29) Ryhmäliikunta(11) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(14) Kuntoutus(9) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(40) Motivaatio(22) Jaa Lue myös nämä Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää 5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää 5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää Vaihtelu takaa tulokset Kaikenlainen liikkuminen on hyväksi terveydelle. Vähän liikkuvalle riittää, että liikkuu itselleen mieluisalla tavalla… Lue lisää Kävelyn terveyshyödyt Lenkkeilykausi on nyt kuumimmillaan! Kävely ja lenkkeily ovat monen suomalaisen lempiliikuntaharrastus. Hyvä niin, sillä… Lue lisää Kokeile mikrotreenejä Kaikki ovat kuulleet taukoliikunnasta, mutta mitä ovat mikrotreenit? Lyhyet liikuntahetket tuovat piristystä päivään ja… Lue lisää
Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää
Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää
Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää
Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää
5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää
Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää
Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää
Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää
Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää
Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää
5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää
Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää
Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää
Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Vaihtelu takaa tulokset Kaikenlainen liikkuminen on hyväksi terveydelle. Vähän liikkuvalle riittää, että liikkuu itselleen mieluisalla tavalla… Lue lisää
Kävelyn terveyshyödyt Lenkkeilykausi on nyt kuumimmillaan! Kävely ja lenkkeily ovat monen suomalaisen lempiliikuntaharrastus. Hyvä niin, sillä… Lue lisää
Kokeile mikrotreenejä Kaikki ovat kuulleet taukoliikunnasta, mutta mitä ovat mikrotreenit? Lyhyet liikuntahetket tuovat piristystä päivään ja… Lue lisää