Laihdutusmyytit - totta vai tarua 26.10.2022 09:00 Monet laihduttamiseen liittyvät uskomukset pitävät tiukasti pintansa. Iso osa uskomuksista on kuitenkin täysin perättömiä myyttejä, joissain myyteissä saattaa taas olla pieni pala totuutta ja murto-osa myyteistä on ihan oikeasti ja tutkitusti tosia. Mitkä myytit ovat totta ja mitkä tarua, selvitetään nyt. Myytti 1 Ilta kuuden jälkeen syöminen lihottaa TARUA Mikään tietty kellonaika ei määritä sitä, lihottaako ruoka vai ei. Painon nousuun tai laskuun vaikuttaa aina ensisijaisesti ruoan sisältämän energian määrä. Mikäli energiaa saadaan enemmän, kuin sitä kulutetaan, ylimääräinen energia muuttuu rasvaksi ja kerääntyy elimistöön. Tällöin paino nousee. Myytissä on kuitenkin mukana pieni totuus: mikäli päivän aikana syö huonosti, on illalla kahta kauheampi nälkä. Tällöin tulee helposti syötyä enemmän, kuin tarve olisi, ja ruoaksi valikoituu useammin epäterveellisiä ja runsaskalorisia ruokia. Myös iltanapostelun aikana saattaa syödä huomaamattaan enemmän, kuin oli tarkoitus. Myytti 2 Proteiinia kannattaa syödä reilusti painoa pudottaessa TOTTA Proteiini pitää kylläisenä ja auttaa säilyttämään elimistön lihaskudosta painonpudotuksen aikana. Toki rajansa kaikella, myös liika proteiini on pahaksi elimistölle. Elimistö tarvitsee myös hyviä rasvoja ja hiilihydraatteja. Painoa pudottaessa proteiinin lähteitä voi hieman lisätä samalla, kun hiilihydraattien ja/tai rasvojen määrästä karsii. Proteiinia olisi hyvä syödä jokaisella aterialla ja proteiinin lähteeksi tulisi valita vähärasvaisia ruokia, kuten kanaa, rahkaa, raejuustoa tai kananmunia. Riittävästä proteiininsaannista on hyvä pitää huoli myös painonpudotuksen jälkeen. Myytti 3 Painoa pudottaessa tulee syödä usein pieniä annoksia TARUA Tärkeintä on pitää ruokarytmi säännöllisenä ja tasaisena, jotta nälkä ei pääse yltymään liian suureksi. Kun energiaa tulee päivän aikana vähemmän, kuin aiemmin, voi pienten annosten syöminen useammin pitää nälän paremmin poissa. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, mikäli syöt tarpeeksi isoja, terveellisistä raaka-aineista koostuvia annoksia harvemmin. Tärkeintä tässäkin kohtaa on muistaa päivän aikana syödyn energian määrä. Suurimmalla osalle ihmisistä riittää 4-5 ateriaa päivässä, jolloin aterioiden väliin jää 3-4 tuntia. Myytti 4 Hiilihydraatit lihottavat TARUA Lihomisessa ei ole niinkään kyse siitä, mitä syö, vaan kuinka paljon syö. Vaikka söisi pelkästään hiilihydraatteja, ei paino nouse, mikäli hiilihydraateista saadun energian määrä pysyy oman kulutuksen rajoissa. Hiilihydraatteja on kuitenkin helppo syödä liikaa, sillä ne eivät pidä nälkää poissa samalla tavalla, kuin proteiini. Myytti 5 Hedelmät sisältävät sokeria ja siksi niitä ei kannata syödä painoa pudottaessa TARUA On totta, että hedelmät sisältävät sokeria, mutta se ei tee niistä epäterveellisiä. Hedelmiä ei siis todellakaan kannata vältellä painoa pudottaessa, mutta lisätyn sokerin vältteleminen on ihan perusteltua. Hedelmien sisältämä sokeri vaikuttaa elimistössä eri tavalla, kuin vaikkapa karkkipussin sisältämä sokeri. Hedelmistä saadaan hyvää energiaa esimerkiksi liikkumiseen. Lisäksi hedelmien mukana saa vettä, kuituja, vitamiineja ja antioksidantteja. Hedelmien syömisestä on siis enemmän hyötyä, kuin syömättä jättämisestä. Myytti 6 Liikuntaa lisäämällä painokin putoaa OSITTAIN TARUA Painonpudotuksessa ylivoimaisesti tärkein asia on ruokavalio. Mikäli ruokavalio ei ole kunnossa, ei liikunnan lisäämisestä ole painonpudottamisen kannalta välttämättä mitään hyötyä. Liikunnan lisäämä energiankulutus on pientä verrattuna siihen, millaisia tuloksia voidaan saada vähentämällä ruoasta saadun energian määrää. Myytti 7 Kävely on parasta rasvanpolttoliikuntaa OSITTAIN TOTTA Mikä tahansa liikunta on hyväksi terveydelle ja voi nopeuttaa painonpudotusta yhdessä ruokavalion kanssa. Kävely ja muut pitkäkestoiset liikuntamuodot ovat kuitenkin energiankulutuksen ja rasvanpolton kannalta parempia vaihtoehtoja, kuin rankat lyhytkestoiset lajit. Kalorinkulutuksen ratkaisee ratkaisee aika, ei vauhti. Rankkojen lyhytkestoisten treenien, kuten HIIT, rasvanpolton sanotaan perustuvan treenin jälkeiseen rasvanpolttoon, mikä osaltaan onkin totta. Lyhyen HIIT treenin aikana energiankulutus ei kuitenkaan ole yhtä suuri, kuin tunnin kävelylenkillä. Lisäksi, jos vaihtoehtona on joko HIIT-treeni tai kävelylenkki, moni painonpudottaja valitsee mieluummin kävelyn. Liikunnan kuuluu olla myös miellyttävää ja motivoida. Tagit painonhallinta painonpudotus ravinto ruokavalio liikunta Kategoriat (0) Ravinto(33) Kuntosaliharjoittelu(25) Ryhmäliikunta(10) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(13) Kuntoutus(7) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(36) Motivaatio(17) Jaa Lue myös nämä Kävelyn terveyshyödyt Lenkkeilykausi on nyt kuumimmillaan! Kävely ja lenkkeily ovat monen suomalaisen lempiliikuntaharrastus. Hyvä niin, sillä… Lue lisää Kokeile mikrotreenejä Kaikki ovat kuulleet taukoliikunnasta, mutta mitä ovat mikrotreenit? Lyhyet liikuntahetket tuovat piristystä päivään ja… Lue lisää Nauti elämästä terveellisesti Ravintovalmennuksessa asiakkaiden ruokapäiväkirjoja purkaessa ja alkoholista tai herkuista keskustellessa, kuulee usein… Lue lisää Miksi paino ei putoa? Alkuvuodesta moni on aloittanut painonpudotuksen. Jos painon putoaminen jää alun jälkeen jumittamaan, voi syy olla… Lue lisää Ravintomyytit 2 - mikä on paras rasvan lähde? Totta vai tarua? Nyt otetaan käsittelyyn ravintomme rasvoja koskevat myytit. Lue lisää Onko sinulla treenisuunnitelma? Miksi sinullakin kannattaisi olla treenisuunnitelma tehtynä? Hyödynnä asiakkuuteen kuuluva ilmainen liikuntaneuvonta… Lue lisää Nuori kuntosalilla Onko kuntosaliharjoittelu lapselle tai nuorelle terveellistä? Entä mitä asioita pitäisi ottaa huomioon, kun nuori… Lue lisää Elämyksiä lautasella Ravinnon merkitystä hyvinvoinnissa ja jaksamisessa ei voi ylikorostaa. Ravinto on arjessamme läsnä päivittäin, minkä… Lue lisää Mieli & treeni Sanotaan, että liikunta lievittää masennusta jopa nopeammin, kuin masennuslääkkeet. Liikuntaa jopa suositellaan nykyään… Lue lisää Kasvata lihasta - lihasmassan hyödyt Vahvat lihakset ovat toimivan kehon perusta. Vahvoista lihaksista ja riittävästä lihasmassasta on monia hyötyjä… Lue lisää Liikkuminen sairauden kanssa EasyFit tekee yhteistyötä useiden eri järjestöjen, kuten Suomen syöpäjärjestöjen kanssa. Miten vakava sairastuminen… Lue lisää Helppo tehostartti Teitkö uudenvuodenlupauksen kunnon kohottamisesta? Tällä kahden kuukauden ohjelmalla pääset tavoitteessasi alkuun ja… Lue lisää Onnistu muutoksessa Moni pohtii parhaillaan, mitä uudenvuodenlupauksia tekisi ja millaisia tavoitteita itselleen asettaisi ensi vuodelle… Lue lisää Liikunnan terveyshyödyt Missä ajassa liikkumista aloitteleva voi odottaa liikunnan terveyshyötyjä? No tietysti heti! Lue lisää Ravintomyytit 1 - voiko proteiinia syödä liikaa? Onko proteiinin syöminen yliarvotettua, onko proteiinijuoma pakollinen treenin jälkeen ja voiko kasviproteiinilla… Lue lisää Raskaus & liikunta Raskausaikana ja synnytyksen jälkeen treenaaminen mietityttävät monia äitejä. Mitä liikkeitä tulisi välttää? Voiko… Lue lisää Liiku tunti päivässä ”Minulla ei ole aikaa liikkua.” Ajan puute on yksi yleisimmistä syistä siihen, miksi liikuntaa ei harrasteta. Kuitenkin… Lue lisää 7 keinoa selvitä kaamoksesta Väsyttääkö, eikä oikein treenaaminenkaan huvittaisi? Älä anna kaamoksen vielä voimia, vaan ota käyttöön nämä seitsemän… Lue lisää Hengityksellä tehoa treeniin Hengityksen pitäisi olla helppoa ja vaivatonta myös liikunnan aikana. Useat ihmiset hengittävät kevyenkin liikunnan… Lue lisää Yrittäjä ja voimanainen - Jatan tarina EasyFit Rovaniemen yrittäjä Jatta kisaa maailman vahvimman naisen tittelistä Floridassa 11.-13. marraskuuta. Jatta… Lue lisää
Kävelyn terveyshyödyt Lenkkeilykausi on nyt kuumimmillaan! Kävely ja lenkkeily ovat monen suomalaisen lempiliikuntaharrastus. Hyvä niin, sillä… Lue lisää
Kokeile mikrotreenejä Kaikki ovat kuulleet taukoliikunnasta, mutta mitä ovat mikrotreenit? Lyhyet liikuntahetket tuovat piristystä päivään ja… Lue lisää
Nauti elämästä terveellisesti Ravintovalmennuksessa asiakkaiden ruokapäiväkirjoja purkaessa ja alkoholista tai herkuista keskustellessa, kuulee usein… Lue lisää
Miksi paino ei putoa? Alkuvuodesta moni on aloittanut painonpudotuksen. Jos painon putoaminen jää alun jälkeen jumittamaan, voi syy olla… Lue lisää
Ravintomyytit 2 - mikä on paras rasvan lähde? Totta vai tarua? Nyt otetaan käsittelyyn ravintomme rasvoja koskevat myytit. Lue lisää
Onko sinulla treenisuunnitelma? Miksi sinullakin kannattaisi olla treenisuunnitelma tehtynä? Hyödynnä asiakkuuteen kuuluva ilmainen liikuntaneuvonta… Lue lisää
Nuori kuntosalilla Onko kuntosaliharjoittelu lapselle tai nuorelle terveellistä? Entä mitä asioita pitäisi ottaa huomioon, kun nuori… Lue lisää
Elämyksiä lautasella Ravinnon merkitystä hyvinvoinnissa ja jaksamisessa ei voi ylikorostaa. Ravinto on arjessamme läsnä päivittäin, minkä… Lue lisää
Mieli & treeni Sanotaan, että liikunta lievittää masennusta jopa nopeammin, kuin masennuslääkkeet. Liikuntaa jopa suositellaan nykyään… Lue lisää
Kasvata lihasta - lihasmassan hyödyt Vahvat lihakset ovat toimivan kehon perusta. Vahvoista lihaksista ja riittävästä lihasmassasta on monia hyötyjä… Lue lisää
Liikkuminen sairauden kanssa EasyFit tekee yhteistyötä useiden eri järjestöjen, kuten Suomen syöpäjärjestöjen kanssa. Miten vakava sairastuminen… Lue lisää
Helppo tehostartti Teitkö uudenvuodenlupauksen kunnon kohottamisesta? Tällä kahden kuukauden ohjelmalla pääset tavoitteessasi alkuun ja… Lue lisää
Onnistu muutoksessa Moni pohtii parhaillaan, mitä uudenvuodenlupauksia tekisi ja millaisia tavoitteita itselleen asettaisi ensi vuodelle… Lue lisää
Liikunnan terveyshyödyt Missä ajassa liikkumista aloitteleva voi odottaa liikunnan terveyshyötyjä? No tietysti heti! Lue lisää
Ravintomyytit 1 - voiko proteiinia syödä liikaa? Onko proteiinin syöminen yliarvotettua, onko proteiinijuoma pakollinen treenin jälkeen ja voiko kasviproteiinilla… Lue lisää
Raskaus & liikunta Raskausaikana ja synnytyksen jälkeen treenaaminen mietityttävät monia äitejä. Mitä liikkeitä tulisi välttää? Voiko… Lue lisää
Liiku tunti päivässä ”Minulla ei ole aikaa liikkua.” Ajan puute on yksi yleisimmistä syistä siihen, miksi liikuntaa ei harrasteta. Kuitenkin… Lue lisää
7 keinoa selvitä kaamoksesta Väsyttääkö, eikä oikein treenaaminenkaan huvittaisi? Älä anna kaamoksen vielä voimia, vaan ota käyttöön nämä seitsemän… Lue lisää
Hengityksellä tehoa treeniin Hengityksen pitäisi olla helppoa ja vaivatonta myös liikunnan aikana. Useat ihmiset hengittävät kevyenkin liikunnan… Lue lisää
Yrittäjä ja voimanainen - Jatan tarina EasyFit Rovaniemen yrittäjä Jatta kisaa maailman vahvimman naisen tittelistä Floridassa 11.-13. marraskuuta. Jatta… Lue lisää