eetu

Eetu Malli

Personal Trainer

Olen valmistunut liikuntaneuvojaksi Varalan Urheiluopistosta, jossa suoritin myös urheiluopistojen välisen personal trainer -koulutuksen. Valmennuksessani kaikki lähtee liikkeelle asiakkaan tavoitteista ja toiveista. Niiden pohjalta rakennan parhaan mahdollisen ohjelman, joka yhdistää kuntoilu- ja ravinto-osuudet yksilöllisen tarpeen mukaan.
Positiiviset kokemukset ja onnistumisen tunteet vievät meitä lähemmäs tavoitteitamme. Näiden avulla pyrin myös viemään valmennettaviani kohti heidän omia päämääriään. Siksi haluankin valmentajana kehittää itseäni jatkuvasti. Tarkoituksenani on hankkia lähitulevaisuudessa lisäkoulutusta personal trainer -alalta. Sen lisäksi olen kiinnostunut myös muusta liikuntaan, ravitsemukseen ja valmentamiseen liittyvästä koulutuksesta, joka auttaa minua ohjaamaan treenaamisesta innostuneita ihmisiä jatkuvasti paremmin. Valmennusfilosofiaani kuuluu se, että liikutaan tosissaan, mutta positiivisessa hengessä ja pilke silmäkulmassa.

Koulutus

Personal Trainer , Varalan urheiluopisto

Varaa ilmainen pt-konsultaatio
Haluan, että minuun otetaan yhteyttä
Oletko jo EasyFitin asiakas?