Emilia

Juokseminen on ollut Emilian intohimo jo vuosia. Juokseminen on treenaamisen ja maratonien lisäksi Emilialle myös rentoutumista luonnossa liikkuen. Emilia kaipasi kuitenkin uutta ärsykettä treeneihin ja oli huomannut myös lihaskunnon kaipaavan huomiota. Siksi hän päätti tulla tutustumaan lähimpään EasyFit-keskukseen, josta oli kuullut hyvää palautetta. 

Emilia päätyi treenaamaan heti alusta alkaen personal trainerin kanssa: “Salilla treenaaminen ei ole koskaan innostanut, joten siksi päätin ottaa ainakin alkuun valmentajan, jotta saisin treenit käyntiin tehokkaasti.”

Emilia odotti valmennukselta yksilöllisen treeniohjelman ja ohjauksen lisäksi motivaatiota: “Odotukset valmennuksen suhteen olivat, että saan sopivasti motivaatiota lähteä treenaamaan, kun tietää, ettei tarvitse yksin pähkäillä laitteiden kanssa.” Myös huonojen liiketekniikoiden aiheuttama loukkaantumisriski yksin treenatessa pohditutti Emiliaa. Mahdollisista loukkaantumisista kärsisi myös juokseminen, joka on tärkeä osa Emilian voimavaroja. 

Lihaskunnon parantamisen lisäksi Emilia asetti itselleen tavoitteen salitreenien säännöllisyydestä: “Tärkeänä tavoitteena on myös pitkällä aikavälillä saada salitreenistä tapa, kuten juoksemisesta – harrastus, josta tulee hyvä fiilis, eikä tunnu suorittamiselta.”

Treeneissä on tullut myös edistymistä: “Ilman valmennusta edistymistä tuskin olisi tapahtunut niin nopeasti, kuin nyt. Edistyminen motivoi myös jatkamaan samaan malliin eteenpäin, eikä minkäänlaista kyllästymistä treenaamiseen ole tullut, päinvastoin.” Valmennus on vastannut odotuksia ja Emilia on tyytyväinen, että päätti aloittaa treenit juuri valmentajan kanssa. Harjoittelu on myös pysynyt säännöllisenä, kun treenit on merkattu kalenteriin hyvissä ajoin. 

Yllätyksenä Emilialle tuli, ettei salilla ei tarvitse käydä "liikaa" saavuttaakseen tuloksia. “Itseni on yllättänyt myös se, että treenit ovat sujuneet niin ”kivuttomasti” eli aina on ollut mukava lähteä salille, vaikka ennen ajattelinkin, että kuntosali on viimeinen paikka, jonne minut saa houkuteltua. 😀”

Myös valmentaja saa kehuja Emilialta: “Lauri on mukava, rauhallinen ja osaava valmentaja, joka kannustaa parempiin suorituksiin lähes huomaamattomasti. Hän kyselee ja kuuntelee tarkasti, mitä mahdollisia toiveita ohjelman suhteen minulla on. Esimerkiksi itselleni liian monimutkaiset jutut eivät toimi, mutta toisaalta joka treenissä on kiva olla jokin haastava elementti.”

Emilia kannustaa kaikkia, jotka vähänkään miettivät treenien aloittamista valmentajan kanssa, kokeilemaan, miltä treenaaminen valmentajan kanssa tuntuu. 

 

Valmentaja Laurin kommentit Emiliasta:

“Emilia on samanaikaisesti pedantti ja rento valmennettava. Valmennukseen tullessaan hän oli selvästi pohtinut asiaa omista lähtökohdistaan. Harjoittelun ohjelmoinnissa olemme käyttäneet ihan perustyökaluja - toki Emilialle optimoituna. Minulla on myös tapana piilottaa ohjelmiin jokin hauska haaste. Tulokset puhuvat puolestaan: 26:n harjoituksen jälkeen Emilian salitulokset ovat useissa liikkeissä tuplaantuneet. Joissain liikkeissä olemme päässeet pidemmällekin. Olemme mitanneet kehitystä seuraamalla liikkeiden volyymikuormia (painot x sarjat x toistot). Kehonkoostumusmittauksessa havaitsimme, että lihasmassa on tullut kilo lisää. Molemmilla taisi olla havaittavissa pieni hymynkare.”

 

Emilia