Tammikuu tuo uutta
EasyFit Ideaparkiin

Hyviä uutisia kyykkääjille, penkkaajille, mavettajille ja crosstrainingin harrastajille! EasyFit Ideapark saa tilamuutosten myötä lisätilaa toiminnalliseen treenaamiseen ja voimailuun.
Muun muassa nykyinen räkkialue ja punnerruspenkit ovat nyt syksyllä olleet arki-iltaisin varsin kovassa käytössä. Olemmekin saaneet tästä paljon palautetta, että aluetta pitäisi saada laajennettua, jotta ei joutuisi odottelemaan omaa vuoroa tai muuttamaan treeniohjelmaa.
Tilat ovat rajalliset. Toisen seinustan takana on kiinteistön teknistä tilaa ja toisella puolella useamman metrin pudotus kauppakeskuksen ykköskerrokseen. Loogiseksi vaihtoehdoksi jää siis ryhmäliikuntatila, jonka täyttöaste ryhmäliikuntakäytössä on laskenut koronan myötä noin puoleen "aiemmasta normaalista".

Ryhmäliikunta poistuu

Live-ryhmäliikunta jää pois tarjonnastamme joulun jälkeen ja tilojen muutostyöt aloitetaan heti vuoden alusta. Virtuaali-ryhmäliikunta kuuluu jatkossakin tarjontaamme ja tälle toteutetaan oma virtuaalistudio. Uudistetut tilat avataan käyttöön tammikuun aikana.

Yli 100 neliötä lisää toiminnallista tilaa

Tila antaa erinomaisia mahdollisuuksia toiminnalliseen treenaamiseen ja voimailuun. Olemme suunnitelleet tilan yhdessä Technogymin ja Sidean maahantuojan (Qicraftin) kanssa. Tilassa on erillinen ilmastointi. Tämä tulee olemaan kesätreenien pelastaja!
  kolme kyykky/mave räkkiä
  kaksi punnerruspenkkiä, toinen paljon kyselty "vinopena"
 10 metrin tekonurmisuora, jossa vedettävä/työnnettävä kelkka
  toiminnallinen räkki
  kolme kyykky/mave räkkiä
  kaksi punnerruspenkkiä, toinen paljon kyselty "vinopena"
 10 metrin tekonurmisuora, jossa vedettävä/työnnettävä kelkka
  kaksi soutulaitetta
  selkä- ja vatsapenkki
  dippi-/vatsateline
  vapaita painoja ja apuvälineitä...
 

Pikkusalista virtuaalistudio

Vaikka live-ryhmäliikunnat poistuvat vuoden lopussa tarjonnastamme, pidämme virtuaali-ryhmäliikunnat tarjonnassamme jatkossakin. Nykyinen pikkusali tulee jatkossa olemaan käytössä pelkästään virtuaali-ryhmäliikuntaa varten.
Virtuaali-ryhmäliikunta on käytännössä ihan oikean ryhmäliikuntaohjaajan vetämä tunti välitettynä suoraan studion screenille. Valikoimasta löytyy monipuolisesti tehokkaita tunteja, spinningistä pilatekseen ja kamppailusta kehonhuoltoon.
Virtuaali-ryhmäliikunnan ehdoton valtti on, että se ei ole sidottuna aikatauluihin. Voit milloin tahansa mennä virtuaalistudioon ja valita näytöltä mieleisesi virtuaalitunnin. Tunnin voi vetää yksin tai yhdessä kavereiden kanssa. Mikäli studiossa on tunti jo käynnissä, voit hypätä mukaan kesken tunnin ja tämän perään jatkaa vaikka omalla mieluisalla tunnilla.
Uudistetut tilat avataan käyttöön tammikuun aikana. Myös virtuaalistudiossa on erillinen ilmastointi, joten kesähelteilläkin treenaaminen on mielekästä.

Tulossa Crosstraining-pienryhmä

Uusi tila palvelee myös tulevia pienryhmiä, erityisesti Crosstraining-pienryhmää. Tämä alkuvuodesta starttaava pienryhmä on juuri suunnitteilla ja ilmoittautuminen avataan pian. Pysy kuulolla ja kysy lisää pienryhmän valmentajalta.

 

kati jokinen

 

Kati Jokinen

Personal trainer

kati.jokinen@easyfit.fi