Nella Vainio Personal Trainer Vuonna 2022 hankin ensimmäisen salijäsenyyteni – ja jäin heti koukkuun. Tanssiharrastus sai jäädä, kun innostuin toden teolla lihasten kasvattamisesta. Treeni vei mennessään ja aika nopeasti huomasin haluavani treenata tavoitteellisemmin. Vuoden 2024 alussa hyppäsin mukaan fitnesskisavalmennukseen. Oman valmentajan tuki ja inspiroiva ote sytyttivät kipinän: haluan auttaa muita kokemaan saman draivin ja tuen kuin itse sain. Mun päälaji on fitnessurheilu, mutta tykkään haastaa itseäni myös crossfitin parissa. Haluan olla monipuolinen ja oppia jatkuvasti uutta. Eniten kokemusta löytyy kuntosaliharjoittelusta ja toiminnallisesta treenistä. Valmennuksissani en kuitenkaan tuputa mitään tiettyä tyyliä – uskon siihen, että liikkumisen pitää tuntua hyvältä ja motivoivalta. Tärkeintä on, että jokainen löytää itselleen sopivan tavan treenata ja saa siitä iloa ja onnistumisen fiilistä. Oon itse tosi tavoitteellinen ja nautin haasteista. Samaa fiilistä haluan jakaa myös valmennettaville. Mun valmennusote on kannustava, energinen ja aina positiivinen – tuloksia syntyy, kun tekeminen on motivoivaa ja omaan elämään sopivaa. En usko pikadieetteihin tai ihmeratkaisuihin. Pysyvät muutokset syntyvät elämäntavoista, jotka rakennetaan just sulle sopiviksi – ei kenellekään muulle. Haluan olla valmentaja, joka kulkee rinnalla – sekä nousuissa että notkoissa. Tsempaten, kuunnellen ja auttaen sua saavuttamaan just sun tavoitteet. Seuraa mun treenejä:TikTok: @neppuli_ Instagram: @neppuliv Varaa aika PT:lle Varaa ilmainen pt-konsultaatio Nimi Ikä Puhelin Sähköposti Haluan, että minuun otetaan yhteyttä Sähköpostitse Puhelimitse Oletko jo EasyFitin asiakas? Kyllä En Valitse toimipiste - Valitse -Espoo - NihtisiltaEspoo - PerkkaaHelsinki - HerttoniemiHelsinki - KaariHelsinki - KalasatamaHelsinki - LauttasaariHelsinki - PasilaHelsinki - PitäjänmäkiHelsinki - RuoholahtiHelsinki - TöölöHelsinki - VuosaariIdeapark – LempääläJärvenpääJoensuuKajaaniKemiKeravaKlaukkalaKotkaKouvolaLahtiMikkeli - SetriMustasaari - SepänkyläNokiaPorvooRaisioRovaniemiSavonlinnaSeinäjokiVaasa CityVantaa - RajatorppaVantaa - Rekola Valitse valmentaja - Valitse -Johanna LeppämäkiTomi RiionheimoMira PiirainenKaisu BrehmerJenna PihkapuroSari KangasIiro SallinenJenniina LamminpohjaLinda WeckströmKristiina KriisaHenkka HyttinenJoel VirtaSatu SalorinneViivi WinqvistMatti OvaskaJatta SipolaToni IlmakariRiikka HautalaJohnny NguyenTiina KovalainenKalle TolsaDawda "King-David" BadjieAleksi MäkinenJoona HaavistoJuuso KaukelinJenni HolopainenJani KuruJenni NickbergKati TurunenMalin HavilaJoel InnanenIda HuldinKati JokinenIda RaekorpiKimberly McYnenPT SariArttu PakkanenDriton ShalaNina IngvesMilla LehikoinenPT MilsseJulianna PajukkoPT SariEmilia SiitariPetriina TaavitsainenOlivia LaineSemi AaltonenNiina HaverinenSatu PortimoPhilippe NkansiPasi KarlssonAnne BjörkstenPT MilsseMika HagelbergBrita Bayer-HietalaJarno AhonenNatalia KirjavainenKaisu HuotariPetra IssakainenMohamed MassoudSatu PulkkinenToni LarjorantaRaija KulmalaElmo KärkiSonja SeppäläJanne LuostarinenTiia MaunoJoel StrengAleksi KasalaJaakko HautalaRami RinneBelkys BarriosEmilia KäyhköNikolai AntonovErik KajanderSalla SärkkäJani LuotonenTimi Matara-ahoAino Matara-ahoOlivia LohelaMikaela LönnqvistVeeti AaltoMatias SuosaariMaryam FarsiJukka EskelinenNella VainioJere Lempinen Lisätietoja / Kysymyksiä