Onnistu muutoksessa 28.12.2022 08:00 Moni pohtii parhaillaan, mitä uudenvuodenlupauksia tekisi ja millaisia tavoitteita itselleen asettaisi ensi vuodelle. Mikäli ensi vuoden tavoitteenasi on esimerkiksi liikkua enemmän, syödä terveellisemmin tai palautua nopeammin, näiden kuuden vinkin avulla onnistut muutoksessa ja saavutat tavoitteesi. 1. Selkeytä tavoitteesi Pelkkä tavoite elämäntapojen muuttaminen terveellisemmiksi, ei yleensä toimi, sillä tavoite ei kerro konkreettisesti, mitä aion tehdä. Hyvä tavoite on selkeä, realistinen ja mitattavissa. Tällainen tavoite voisi esimerkiksi olla kolme liikuntakertaa viikossa, kourallinen marjoja päivässä tai tunti enemmän unta yössä. Tavoite on hyvä suhteuttaa omaan arkeen ja muuhun kuormitukseen. Jos pelkästään yhden liikuntakerran saaminen viikkoon on haastavaa, ei tavoitteeksi kannata asettaa viittä treeniä viikossa. Realistisempi tavoite voisi tällöin olla 1-2 treeniä viikossa. Pyri pilkkomaan isommat tavoitteet osiin ja asettamaan pienempiä välitavoitteita. Voit asettaa välitavoitteille aikarajoja, jolloin tavoite pysyy koko ajan mielessä. Tavoitteeseen pääsy ruokkii motivaatiota ja auttaa jatkamaan eteenpäin kohti seuraavaa tavoitetta. 2. Ajoita toimenpiteet Päätä, milloin aloitat muutokset. Vuoden vaihde on syystäkin suosittu, sillä muutosten aloittaminen ajanjakson vaihteessa tai tiettynä päivänä tukee tavoitteeseen pääsyä, sitoutumista tavoitteeseen ja luo luottamusta omiin kykyihin. Muutoksen sitominen tiettyyn ajankohtaan auttaa keskittymään tavoitteeseen. Mikäli haet isompaa muutosta, muuta yksi asia kerrallaan ja ajoita seuraavat muutokset viikon tai kuun vaihteeseen. Merkkaa tapahtumat kalenteriin, jotta ne pysyvät mielessä ja sitouttavat muutosten tekoon. 3. Ryhdy toimeen Aloittaminen on yleensä muutoksessa kaikista haastavin vaihe. Avusta itseä muutokseen ryhtymisessä luomalla helppoja valintoja: poista näkyvistä kaikki ei-toivotut asiat, kuten herkut ja aseta sen sijaan näkyville hedelmiä tai kasviksia. Ota lenkkarit tai treenikassi valmiiksi eteiseen esille, jotta liikkumaan lähtemisen kynnys madaltuu. Kun terveelliset valinnat tekee itselleen mahdollisimman helpoksi, toimeen ryhtyminen ei tunnu enää niin haastavalta. 4. Haasta kaveri mukaan Yhteiset tavoitteet kaverin kanssa toteutuvat todennäköisemmin, kuin tavoitteet, joiden eteen teen töitä yksin. Kaverin kanssa sovittuja treenejä ei tule peruttua yhtä todennäköisesti, sillä peruakseen joutuu näkemään vaivaa ja selittämään syitä itsesi lisäksi myös toiselle. Myös omista tavoitteista ääneen puhuminen ystäville ja läheisille auttaa päämäärän saavuttamisessa. Vaikkette pyrkisi ystävän kanssa samaan tavoitteeseen, voit saada ystäviltä tukea oman tavoitteesi saavuttamiseksi. 5. Ole lempeä itsellesi Itsensä rääkkääminen ja sättiminen auttaa harvoin tavoitteiden saavuttamisessa. Sen sijaan lempeä kannustaminen ja itsemyötätunnon kokeminen motivoivat ja auttavat pääsemään kohti tavoitetta. Lempeä puhetapa on tärkeää erityisesti silloin, kun muutoksessa on tullut takapakkia. Epäonnistumisista selviävät parhaiten ne, jotka hyväksyvät mahdolliset takapakit ja ovat valmiita jatkamaan eteenpäin. Mikäli epäonnistumisen hetkellä jää vellomaan itsesääliin ja huonon omantunnon kanssa, jää tavoitekin saavuttamatta. 6. Pyydä apua ammattilaiselta Muutokseen voi pyytää apua myös ammattilaiselta. Personal trainerin avulla tavoitteen asettaminen, toimeen ryhtyminen ja motivoituneena pysyminen on helpompaa. Personal trainer auttaa asettamaan realistisia ja saavutettavissa olevia tavoitteita. Valmentajan kanssa sovittuja treenejä ei tule peruttua kovin heppoisin perustein ja valmentaja kyselee kuulumisia sekä antaa vinkkejä parempien valintojen tekemiseen. Jatka lauseita Tavoitteeni on… Aloitan muutoksien tekemisen… (ajankohta) Ensimmäiset muutokset, jotka aion tehdä ovat… Kaveri, jota pyydän mukaan on… Vaikealla hetkellä kannustan itseäni… (esim. voimalause) Personal trainerista voisi olla minulle apua… (missä asiassa) Tagit muutos elämäntapamuutos tavoitteet motivaatio Kategoriat (0) Ravinto(33) Kuntosaliharjoittelu(26) Ryhmäliikunta(10) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(13) Kuntoutus(7) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(36) Motivaatio(20) Jaa Lue myös nämä Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää Vaihtelu takaa tulokset Kaikenlainen liikkuminen on hyväksi terveydelle. Vähän liikkuvalle riittää, että liikkuu itselleen mieluisalla tavalla… Lue lisää Kävelyn terveyshyödyt Lenkkeilykausi on nyt kuumimmillaan! Kävely ja lenkkeily ovat monen suomalaisen lempiliikuntaharrastus. Hyvä niin, sillä… Lue lisää Kokeile mikrotreenejä Kaikki ovat kuulleet taukoliikunnasta, mutta mitä ovat mikrotreenit? Lyhyet liikuntahetket tuovat piristystä päivään ja… Lue lisää Nauti elämästä terveellisesti Ravintovalmennuksessa asiakkaiden ruokapäiväkirjoja purkaessa ja alkoholista tai herkuista keskustellessa, kuulee usein… Lue lisää Miksi paino ei putoa? Alkuvuodesta moni on aloittanut painonpudotuksen. Jos painon putoaminen jää alun jälkeen jumittamaan, voi syy olla… Lue lisää Ravintomyytit 2 - mikä on paras rasvan lähde? Totta vai tarua? Nyt otetaan käsittelyyn ravintomme rasvoja koskevat myytit. Lue lisää Onko sinulla treenisuunnitelma? Miksi sinullakin kannattaisi olla treenisuunnitelma tehtynä? Hyödynnä asiakkuuteen kuuluva ilmainen liikuntaneuvonta… Lue lisää Nuori kuntosalilla Onko kuntosaliharjoittelu lapselle tai nuorelle terveellistä? Entä mitä asioita pitäisi ottaa huomioon, kun nuori… Lue lisää Elämyksiä lautasella Ravinnon merkitystä hyvinvoinnissa ja jaksamisessa ei voi ylikorostaa. Ravinto on arjessamme läsnä päivittäin, minkä… Lue lisää Mieli & treeni Sanotaan, että liikunta lievittää masennusta jopa nopeammin, kuin masennuslääkkeet. Liikuntaa jopa suositellaan nykyään… Lue lisää Kasvata lihasta - lihasmassan hyödyt Vahvat lihakset ovat toimivan kehon perusta. Vahvoista lihaksista ja riittävästä lihasmassasta on monia hyötyjä… Lue lisää Liikkuminen sairauden kanssa EasyFit tekee yhteistyötä useiden eri järjestöjen, kuten Suomen syöpäjärjestöjen kanssa. Miten vakava sairastuminen… Lue lisää Helppo tehostartti Teitkö uudenvuodenlupauksen kunnon kohottamisesta? Tällä kahden kuukauden ohjelmalla pääset tavoitteessasi alkuun ja… Lue lisää Onnistu muutoksessa Moni pohtii parhaillaan, mitä uudenvuodenlupauksia tekisi ja millaisia tavoitteita itselleen asettaisi ensi vuodelle… Lue lisää Liikunnan terveyshyödyt Missä ajassa liikkumista aloitteleva voi odottaa liikunnan terveyshyötyjä? No tietysti heti! Lue lisää Ravintomyytit 1 - voiko proteiinia syödä liikaa? Onko proteiinin syöminen yliarvotettua, onko proteiinijuoma pakollinen treenin jälkeen ja voiko kasviproteiinilla… Lue lisää Raskaus & liikunta Raskausaikana ja synnytyksen jälkeen treenaaminen mietityttävät monia äitejä. Mitä liikkeitä tulisi välttää? Voiko… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Vaihtelu takaa tulokset Kaikenlainen liikkuminen on hyväksi terveydelle. Vähän liikkuvalle riittää, että liikkuu itselleen mieluisalla tavalla… Lue lisää
Kävelyn terveyshyödyt Lenkkeilykausi on nyt kuumimmillaan! Kävely ja lenkkeily ovat monen suomalaisen lempiliikuntaharrastus. Hyvä niin, sillä… Lue lisää
Kokeile mikrotreenejä Kaikki ovat kuulleet taukoliikunnasta, mutta mitä ovat mikrotreenit? Lyhyet liikuntahetket tuovat piristystä päivään ja… Lue lisää
Nauti elämästä terveellisesti Ravintovalmennuksessa asiakkaiden ruokapäiväkirjoja purkaessa ja alkoholista tai herkuista keskustellessa, kuulee usein… Lue lisää
Miksi paino ei putoa? Alkuvuodesta moni on aloittanut painonpudotuksen. Jos painon putoaminen jää alun jälkeen jumittamaan, voi syy olla… Lue lisää
Ravintomyytit 2 - mikä on paras rasvan lähde? Totta vai tarua? Nyt otetaan käsittelyyn ravintomme rasvoja koskevat myytit. Lue lisää
Onko sinulla treenisuunnitelma? Miksi sinullakin kannattaisi olla treenisuunnitelma tehtynä? Hyödynnä asiakkuuteen kuuluva ilmainen liikuntaneuvonta… Lue lisää
Nuori kuntosalilla Onko kuntosaliharjoittelu lapselle tai nuorelle terveellistä? Entä mitä asioita pitäisi ottaa huomioon, kun nuori… Lue lisää
Elämyksiä lautasella Ravinnon merkitystä hyvinvoinnissa ja jaksamisessa ei voi ylikorostaa. Ravinto on arjessamme läsnä päivittäin, minkä… Lue lisää
Mieli & treeni Sanotaan, että liikunta lievittää masennusta jopa nopeammin, kuin masennuslääkkeet. Liikuntaa jopa suositellaan nykyään… Lue lisää
Kasvata lihasta - lihasmassan hyödyt Vahvat lihakset ovat toimivan kehon perusta. Vahvoista lihaksista ja riittävästä lihasmassasta on monia hyötyjä… Lue lisää
Liikkuminen sairauden kanssa EasyFit tekee yhteistyötä useiden eri järjestöjen, kuten Suomen syöpäjärjestöjen kanssa. Miten vakava sairastuminen… Lue lisää
Helppo tehostartti Teitkö uudenvuodenlupauksen kunnon kohottamisesta? Tällä kahden kuukauden ohjelmalla pääset tavoitteessasi alkuun ja… Lue lisää
Onnistu muutoksessa Moni pohtii parhaillaan, mitä uudenvuodenlupauksia tekisi ja millaisia tavoitteita itselleen asettaisi ensi vuodelle… Lue lisää
Liikunnan terveyshyödyt Missä ajassa liikkumista aloitteleva voi odottaa liikunnan terveyshyötyjä? No tietysti heti! Lue lisää
Ravintomyytit 1 - voiko proteiinia syödä liikaa? Onko proteiinin syöminen yliarvotettua, onko proteiinijuoma pakollinen treenin jälkeen ja voiko kasviproteiinilla… Lue lisää
Raskaus & liikunta Raskausaikana ja synnytyksen jälkeen treenaaminen mietityttävät monia äitejä. Mitä liikkeitä tulisi välttää? Voiko… Lue lisää