Miksi istuminen on haitallista terveydellesi? 10.9.2019 08:50 Kesän jälkeen moni on palannut taas toimistotyöhön ja takaisin mukavaan toimistotuoliin. Samaan aikaan, kun työkiireet valtaavat arjen, mielessä kummittelee ajatus, että pitäisi saada taas säännöllisestä treenirytmistä kiinni. Tiesitkö, että yskien käyntiin lähtevästä treenikaudesta huolimatta voisit saada rutkasti lisää hyvinvointia arkeesi, kun vähennät istuen vietettyä aikaa? Istuminen yleistyy ja hiipii huomaamatta elämäämme Istumisen haitallisuus on yhä enemmän esillä oleva ja jatkuvasti yleistyvä terveyshaitta erityisesti toimistotyöntekijöiden keskuudessa. Miksi istuminen sitten on niin haitallista, että sen terveysriskit esiintyvät mediassa viikoittain? Istuminen on sopivasti nautittuna mukavaa, rentouttavaa ja jopa tarpeellista lepoa elimistöllemme. Kun saavut aamulla työpaikalle ja istahdat mukavaan toimistotuoliisi tai, kun työpäivän jälkeen rojahdat sohvan pohjalle, kehosi rentoutuu ja mielesi täyttää autuas rauha. Kahvikuppi höyryää edessäsi pöydällä ja voit sulkea mielesi ulkoisilta stressitekijöiltä. Tämä hetki on sinun: voit vihdoinkin keskittyä itseesi ilman häiriötekijöitä. Kaikki näyttää ja tuntuu täydelliseltä, mutta reaktiot ihosi alla alkavat kertomaan aivan toista tarinaa. Tutustu seuraavaksi istumisen merkittävimpiin haittoihin: 1. Istuminen on passiivista ja passiivisuus vaarallista Istuessa kehon suuret asentoa kannattelevat lihakset ovat passiivisia. Kun lihaksissa ei ole lainkaan aktiiviisuutta, myöskään energiaa ei kuluteta. Pitkät istumajaksot, kuten istumatyö, autolla ajaminen ja sohvalla löhöäminen, lisäävät merkittävästi mm. ylipainon riskiä. Verenkierrossa kiertävät energiaravintoaineet pakkautuvat rasvavarastoihimme, kun lihakset eivät päivästä ja vuodesta toiseen tarvitse niitä lihassupistuksien polttoaineeksi. Lihaksiin kertyvä rasva aiheuttaa mm. insuliiniresistenssiä, joka voi johtaa tyypin 2 diabetekseen. 2. Istuminen on outo asento ja aiheuttaa ryhtiongelmia Istuma-asento ei ole hyväksi kehollemme. Tuoli pakottaa reitemme ja ylävartalomme kohtisuoraan toisiinsa nähden, vaikka niiden luonnollinen liikerata on kolmanneksen pienempi. Tuoli saa asentomme kyyristymään, mikä laukaisee ketjureaktion, jossa selkä pyöristyy, selän lihakset joutuvat rasitukselle ja selkäranka kuormittuu epätasaisesti. Selän pyöristyessä painava pää työntyy eteen, mikä rasittaa kaulan lihaksia. Istuma-asennossa selän, kaulan ja niska-hartiaseudun kiputilat yleistyvät. Pitkään jatkunut istuminen voi aiheuttaa lihasepätasapainoa, asentomuutoksia ja kroonisia kiputiloja. Hyvässä asennossa istuminen pitkään on monesti mahdotonta, joten istumista kannattaakin tauottaa säännöllisesti! 3. Istumme liikaa ja liian pitkään kerrallaan Haitallisinta istumisessa on se, että istumme niin paljon. Keskiverto suomalainen istuu päivässä 9-11 tuntia, mikä on paljon enemmän, kuin mitä vietämme unessa. Uni on passiivista, mutta elintärkeää, ja kun summaamme unessa ja istuessa vietetyn ajan niin huomaamme olevamme passiivisia jopa yli 16 tuntia päivässä - eli olemme passiivisia yli 2/3 osaa päivästä. Tämän potin haittavaikutuksia ei kumota puolen tunnin happihyppelyllä. Terveysriskit alkavat lisääntymään eksponentiaalisesti, kun päivittäinen istuminen ylittyy kahdeksalla tunnilla. Olisiko siis aika nousta ylös tuolista ja tauottaa omaa istumista useammin? Mihin ryhmään sinä kuulut? Alle 6 tuntia päivässä Onneksi olkoon, olet erittäin aktiivinen! Istut keskimääräistä vähemmän. Muista pitää itsestäsi huolta lepäämällä aika ajoin, jotta palaudut riittävästi päivittäisestä aktiivisuudestasi. 6-8 tuntia päivässä Istumisen kokonaisaika on kohtalaisella tasolla terveydellisestä näkökulmasta. Olet aktiivinen läpi päivän. Muista pitää taukoja istumisesta ja harrastaa aktiviteetteja. 8-10 tuntia päivässä Istumiseen käytetty aika on korkea ja riski terveydellesi. Muista pitää taukoja istumisesta ja pyri vähentämään istumiseen käytettävää aikaa. Lisää päivääsi lisää aktiivisuutta. Suurin osa länsimaalaisista kuuluu tähän ryhmään. Yli 10 tuntia päivässä Istut erittäin paljon päivän aikana ja se on merkittävä riski terveydellesi. Saavutat merkittäviä terveyshyötyjä vähentämällä istumistasi, tauottamalla pitkiä istumajaksoja ja harrastamalla enemmän aktiviteettejä. Istumisen vaikutukset kehoomme minuutti minuutilta: Heti kun istut alas Isojen asentoa ylläpitävien lihaksien aktivaatio loppuu ja kehosi vaipuu lepotilaan. Energiankulutus laskee lähes lepotasoon. 2 tuntia istumista Ruokailemisen jälkeen verensokerisi on 45 % korkeammalla istuttaessa verrattuna rauhalliseen kävelemiseen. 4 tuntia istumista Lipoproteiinilipaasin (entsyymi, mikä imuroi rasvaa lihaksen energianlähteeksi) ja ”hyvälaatuisen” HDL kolesterolin pitoisuudet laskevat dramaattisesti. 5 tuntia istumista Insuliinin (sokeriaineenvaihduntaa säätelevä hormoni) toiminta on heikentynyt 30 % ja glukoosinotto lihakseen on heikentynyt. Kategoriat (0) Ravinto(34) Kuntosaliharjoittelu(29) Ryhmäliikunta(11) Personal trainer(11) Juoksu(4) Treeniohjelma(14) Kuntoutus(9) Painonhallinta(5) Hyvinvointi(40) Motivaatio(22) Jaa Lue myös nämä Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää 5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää 5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää 5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää Vaihtelu takaa tulokset Kaikenlainen liikkuminen on hyväksi terveydelle. Vähän liikkuvalle riittää, että liikkuu itselleen mieluisalla tavalla… Lue lisää Kävelyn terveyshyödyt Lenkkeilykausi on nyt kuumimmillaan! Kävely ja lenkkeily ovat monen suomalaisen lempiliikuntaharrastus. Hyvä niin, sillä… Lue lisää Kokeile mikrotreenejä Kaikki ovat kuulleet taukoliikunnasta, mutta mitä ovat mikrotreenit? Lyhyet liikuntahetket tuovat piristystä päivään ja… Lue lisää
Hypopressive-tekniikka ja kuntosaliharjoittelu Hypopressive -harjoittelu on tehokas tekniikka erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon vahvistamiseen ilman… Lue lisää
Miten huomioida vatsalihasten erkauma kuntosaliharjoittelussa – Äitysliikuntavalmentajan vinkit Vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat toisistaan ja vatsan keskilinjassa kulkeva valkoinen… Lue lisää
Nauti lomasta liikkuen Kesän alkaessa tavoitteellinen ja rutiininomainen treenaaminen voi muuttua enemmän fiilispohjaiseksi liikunnaksi. Vaikka… Lue lisää
Liikunta lääkkeenä Tiedämme, että liikunta auttaa pysymään terveenä. Liikkuminen voi myös helpottaa monia sairauksia ja jopa parantaa ne… Lue lisää
5 parasta vatsalihasliikettä Jokainen tietää, että vatsalihasten treenaaminen on hyödyllistä. Mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset ovat, sitä… Lue lisää
Ihana vai kamala kevät? Lumi sulaa, aurinko paistaa, linnut laulaa ja pitkään odotettu kesä tekee tuloaan. Ihanaa! Mutta: katupöly pöllyää… Lue lisää
Nuorten liikkumattomuus Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta ja laskevasta hyvinvoinnista. Yhä… Lue lisää
Miten pukeutua kuntosalille? Jos edellisestä käynnistä saliympäristössä on vierähtänyt hetki, saattaa pukeutuminen pohdituttaa. Onko ainoa vaihtoehto… Lue lisää
Kivut ja liikkuminen Todennäköisesti jokainen meistä kärsii jonkinlaisesta kivusta elämänsä aikana. Kipu voi vaikuttaa liikkumiseen, vähentää… Lue lisää
Aktiiviliikunta ja kasvisruokavalio: Ota nämä asiat huomioon Kasvisruokavalion ja vegaanisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina. Trendi heijastaa ruokakulttuurin muutosta… Lue lisää
5+3 vinkkiä treenirutiinien rakentamiseen Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset ovat taas täällä. Mikäli lupasit aloittaa kuntosalilla käymisen tai säännöllisen… Lue lisää
Kesytä joulustressi - näin selviät joulukuusta zeninä Aiheuttaako joulunodotus enemmän ahdistusta, kuin iloa? Nouseeko stressilevelit taivaisiin jouluvalmisteluista? Helpota… Lue lisää
Energiaa ja vastustuskykyä pimeään kauteen Talven lähestyessä ja pimeän lisääntyessä siirrymme treenaamaan joukolla sisätiloihin. Pimeys vaikuttaa jaksamiseen ja… Lue lisää
Ryhmäliikunta – Hauskaa ja motivoivaa Ryhmäliikunta on monelle mieluisin ja motivoivin liikuntamuoto. Ryhmäliikunta on kehittynyt viime vuosina, kun… Lue lisää
Suuri kuntosalivertailu 2023 On aika syksyn suurelle salivertailulle! Sopivan kuntosalin löytää usein vain testaamalla eli eri saleihin on käytävä… Lue lisää
5 vinkkiä motivoivaan treenisyksyyn Kesä on taas pian takana ja paluu arkeen alkamassa. Arki tarkoittaa monille myös paluuta treenien pariin. Vaikka… Lue lisää
Liikunnallinen kesä Kesällä mielessä ovat yleensä rentoutuminen ja lomailu. Treenit ja kuntosalilla käyminen eivät välttämättä motivoi… Lue lisää
Vaihtelu takaa tulokset Kaikenlainen liikkuminen on hyväksi terveydelle. Vähän liikkuvalle riittää, että liikkuu itselleen mieluisalla tavalla… Lue lisää
Kävelyn terveyshyödyt Lenkkeilykausi on nyt kuumimmillaan! Kävely ja lenkkeily ovat monen suomalaisen lempiliikuntaharrastus. Hyvä niin, sillä… Lue lisää
Kokeile mikrotreenejä Kaikki ovat kuulleet taukoliikunnasta, mutta mitä ovat mikrotreenit? Lyhyet liikuntahetket tuovat piristystä päivään ja… Lue lisää