Koukussa sokeriin? Näin päihität makeanhimon

21.10.2020 17:43

Makeanhimo saattaa yllättää saaden meidät tekemään valintoja, jotka eivät välttämättä tue hyvinvointiin tähtäävää ruokavaliota. Liiallinen makean syönti voikin saada aikaan ikävän kierteen, johon olisi hyvä puuttua, kun sen omassa arjessaan tunnistaa.

Mitä enemmän syömme makeaa, sitä enemmän meidän myös tekee sitä mieli. Tämä on ikään kuin tapa johon makuhermomme ovat tottuneet, minkä vuoksi voikin olla haastavaa sanoa mieliteoille ei. On kuitenkin mahdollista opetella taas elämään ilman liiallista makean syöntiä, kunhan tahdonvoima riittää pääsemään muutosvaiheen yli. Mitä kauemmin pystymme olemaan ilman makean syöntiä, sitä vähemmän sen syöminen myös miellyttää makuhermojamme. Moni toteaakin tässä vaiheessa, että aiemmat lempiherkut ovat aivan liian makeita, eivätkä enää samalla tavalla houkuta.

Näihin asioihin on hyvä kiinnittää huomiota, mikäli tavoitteena on päästä irti makeanhimosta:

1. Säännöllinen ateriarytmi

Verensokerin heilahtelu saattaa aiheuttaa makeanhimoa, minkä vuoksi on tärkeää pitää kiinni säännöllisestä ateriarytmistä. On hyvä huolehtia etteivät ateriavälit veny liian pitkiksi, jolloin energiantarve saattaa aiheuttaa himoa nopeaan energianlähteeseen, sokeriin. Saattaa myös auttaa, jos opimme tunnistamaan tilanteet, joissa makeanhimo yllättää. Näin voimme ennaltaehkäistä näitä tilanteita ja varautua niihin paremmin.

2. Parempien valintojen tekeminen

Kun makeanhimo yllättää, karkkien sijaan voi kokeilla syödä esimerkiksi hedelmän tai palan tummaa suklaata. Tyhjän energian sijaan on hyvä valita ravinteikkaampi vaihtoehto, jolla usein makeanhimo taantuu. Makeanhimo saattaa myös olla merkki siitä, että ravinteiden saannissa on puutteita. Tämän vuoksi on tärkeää varmistaa, että ruokavalio on riittävän ravitseva ja monipuolinen.

3. Riittävä veden juonti

Joskus veden juonti auttaa, etenkin jos päivän mittaan tämä jää vähäiseksi. On siis hyvä varmistaa, että vesipullo kulkee mukana päivittäin. Riittävä nesteytys on tärkeää, sillä usein nälän tunteen tai makeanhimon takana saattaakin olla janon tunne.

4. Tunteiden tunnistaminen

Mikäli koemme makeanhimon olevan yhteydessä erilaisiin tunnetiloihin, näiden tunnistaminen ja työstäminen on erityisen tärkeää. Tällöin sokerin syönnin sijaan on hyvä etsiä muita mielihyvää tuottavia asioita, kuten liikunta. Esimerkiksi lenkille lähteminen auttaa saamaan huomion muualle ja tuottaa pidempiaikaisen hyvänolon tunteen, sekä auttaa luomaan parempia tapoja totuttujen tilalle.

Lisää ravintoon ja hyvinvointiin liittyviä aiheita löydät Instagram tililtäni @tinamaaria

 

Lue myös nämä